Kuopio Highlights

SAAVUTETTAVUUS

Saavutettavuuden eri elementit kaikilla liikennevälineillä ovat Kuopiolle tärkeitä, jotta kaupungin kehitys jatkuu myönteisenä – valtatie 5 on ympärivuotinen satasen väylä ja junalla hurauttaa kolmessa tunnissa Helsinkiin.


Haluamme avata liikkumisen
á la carten koko Suomelle.

Jarmo Pirhonen, Kuopion kaupunginjohtaja

Saavutettavuus

Kuopio on puolen Suomen keskus. Saavutettavuuden tulee olla hyvä muistakin suunnista kuin pääkaupunkiseudulta.

Kansainvälinen yhteys Kuopiosta Eurooppaan on ajallisesti suurin piirtein sama kuin jos lähtisi Kirkkonummelta liikkeelle. Kuopion keskustasta lentokentälle pääsee 15 minuutissa ja turvatarkastukseen tarvitsee varata huomattavasti vähemmän aikaa kuin esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Kuopion työssäkäyntialue on vähintäänkin maakunnan kokoinen. Alue on ennemminkin aikasidonnainen kuin hallinnollisiin rajoihin rajoittuva. Pohjois-Savossa matkustaa puolessa tunnissa 40–50 kilometrin matkan, kun taas pääkaupunkiseudulla samassa ajassa pääsee lähiöstä keskikaupungille. Kuopio kumppaneineen etsii jatkuvasti ratkaisuja työssäkäyntialueella liikkumisen helpottamiseksi, tiivistämiseksi ja vahvistamiseksi.

Saavutettavuus on Kuopiossa laaja kokemus. Kasvavat yritykset Varkauden ja Ylä-Savon seuduilla houkuttelevat Kuopiossa asuvia osaajia. Tahkon kehittäminen palvelee etätyökulttuuria, kun vapaa-ajan ja työajan yhdistämisen mahdollisuudet paranevat.

Kuopio pitää tärkeänä myös digitaalista saavutettavuutta ja haluaa olla 5G-edelläkävijä. Kaupunki on Savilahden uutta kaupunginosaa rakentaessaan varautunut tulevaisuuteen. Savilahti Smart city yhdistää työssäkäynnin, opiskelun, asumisen, vapaa-ajan ja harrastukset.

Osa saavutettavuutta on liikkuminen kaupungin sisällä. Kuopiossa kaikki on lähellä ja saavutettavissa, tulipa kaupunkiin sitten junalla, lentokoneella tai omalla autolla.Kaupunki on yhtenä edelläkävijöistä ottanut käyttöön myös viisaan liikkumisen ratkaisuja, kuten sähköavusteiset kaupunkipyörät.

Kuopio logo
Future savo logo
European Union - European Regional development fund logo
Leverage form the EU 2014-2020 logo
the Regional Council of Pohjois Savo supports a successful region logo
Kuopio Highlights
YHTEYSTIEDOT

Kuopion kaupunki
Elinvoima- ja konsernipalvelut
Tulliportinkatu 31, PL 228
70101 Kuopio

editor@kuopio.fi

2020 Kuopio | Tietosuojaseloste | Saavutettavuusseloste